Veteraaniosasto

Mikkelin VPK:n veteraaniosasto perustettiin helmikuussa 2005. Asiasta oli ollut puhetta jo pitkään aiemminkin, mutta syystä tai toisesta sitä ei oltu saatu toteutettua. VPK:n 125-vuotisjuhlissa vuonna 2004 Heikki Merivirta ja Esko Hurri päättivät toiminnan aloittamisesta, ja alkoivat kartoittaa palokunnan elossa olevia jäseniä. Heidät kutsuttiin osaston perustamiskokoukseen 9.2.2005, jonne saapuikin 17 vanhaa "brankkaria".

Veteraaniosaston tarkoituksena on mm. antaa palokuntamme vanhoille jäsenille tietoa nykyhetken VPK:n toiminnoista yhteisiä hetkiä muistellen, sekä järjestää yhteistyökumppaneiden luentoja ja olla mukana VPK:n hälytysosaston ja nuoriso-osaston tukitoiminnoissa. Veteraaniosasto on järjestänyt vierailuja mm. hätäkeskuksen ja pelastuslaitoksen toimitilaan, sekä Varkauden mekaanisen musiikin museoon. Luentoaiheina on ollut mm. valtion ulosottotoimen tehtävät, vankeinhoitolaitos Suomessa, palolentotoiminta yms.

Osasto kokoontuu kerran kuukaudessa, kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 18:00 paloasemamme kerhohuoneessa. Tällä hetkellä veteraaniosastossa on 21 aktiivista osallistujaa.